Asemanseudun halki virtaava Mynäjoki on keskeinen luontoelementti alueen asukkaille. Se muodostaa luontevalla tavalla ympärivuotisen virkistys- ja liikuntaresurssin, jota kyläyhdistys on aktiivisesti kehittänyt jo usean vuoden ajan: Talvikaudella jokivarressa ja jokiuomassa polveilee talkoovoimin ylläpidetty latuverkosto, joka tarjoaa paikallisille ihmisille hyvät talviliikuntamahdollisuudet. Kesäkaudella vesilläliikkujia palvelee jokivarteen rakennettu rantautumislaituri. Sen yhteydessä on kyläläisten yhteinen laavu tulipaikkoineen. Laavu palvelee retkeilijöitä kaikkina vuodenaikoina ja sitä hyödynnetään myös kylän yhteisissä tapahtumissa ympärivuotisesti. Koko jokivarsi on osa luontopolkuverkostoa, joka valmistui vuonna 2013.
Hankkeen tavoitteena oli ympärivuotisten ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksien lisääntyminen ja sen seurauksena yleisen viihtyvyyden kasvu. Monipuoliset luontoliikuntamahdollisuudet lisäävät asukkaiden mahdollisuuksia kuntoilla ja kokea elämyksiä luonnon helmassa.
Jokimaisema on tärkeä paitsi luonnonmaisemana, myös kulttuurimaisemana: se on olennainen osa alueen paikallishistoriaa ja -identiteettiä, sillä se on ylläpitänyt saha- ja myllytoimintaa alueella. Tätä luonto- ja kulttuurimaisemaa yhdistys haluaa pitää yllä ja tuoda asukkaiden tietoisuuteen. Jokivarteen keskittyvä vilkas toiminta lisää asukkaiden kohtaamisia ja tutustuttaa niin vanhat kuin uudetkin asukkaat toisiinsa ja alueen paikallisperinteeseen. Hyvät ulkoilumahdollisuudet ja hoidettu luonnon- ja kulttuurimaisema tekevät alueesta vetovoimaisen kohteen uudisrakentajille, mikä lisää alueen elinvoimaisuutta ja auttaa pitämään peruspalvelut, kuten kyläkoulun, hengissä.
Yhdistys halusi lisätä joen virkistyskäyttöä entisestään. Tätä varten se haki avustusta, jolla hankittiin kyläläisten yhteiskäyttöön kaksi kanoottia, kuusi melaa ja kuusi pelastusliiviä sekä lukituslaitteet. Jokivarren talvikäytön parantamiseksi kyläyhdistys hankki myös moottorikelkkaan asennettavan ahkion. Ahkiolla voidaan kätevästi kuljettaa mukana raivaustyökalut, joita tarvitaan rantapensaiston raivaamisessa latuverkoston reitillä.
Leader Ravakka on tukenut tätä hanketta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2007-2013 osana omaa teemahankettaan.